Tammikuun tossuttelut


Tammikuun ja uuden vuoden juoksuharjoittelu on lähtenyt hyvin käyntiin. Ohjelmassa on ollut loppuvuoden ylimenokauden jälkeen taas nopeutta kehittäviä vetoja sekä parituntisia pitkiksiä. Viikkokilometrimäärät ovat olleet lähellä viittäkymmentä.

Juoksu on kulkenut viime aikoina oikein hyvin, ja olen nauttinut kovien treenien tekemisestä. Pitkät lenkitkään eivät ole tuntuneet pitkiltä. Viime sunnuntain kaksituntisen aikana en montaa kertaa kelloani lenkin aikana vilkaissut. Ja silloin kun vilkaisin, totesin, että nopeasti on aika ja matka taittunut.


Kerran viikossa käyn nuorten yleisurheilujunnujen mukana treenaamassa juoksutekniikkaa ja lihaskuntoa läheisessä liikuntahallissa. Olen tästä mahdollisuudesta todella iloinen, sillä olen kotona melko saamaton noiden tekniikkaharjoitusten kanssa. Kotona tulisi myös todennäköisesti tehtyä aina hyvin samanlaisia liikkeitä. Nuorten junnujen kimmoisuutta ja taidokkuutta en edes havittele, mutta uskon omasta pomppimisestani olevan itselleni hyötyä. Tässä iässä ei onneksi heidän tasolleen tarvitse yltääkään. Kuntoni on selvästi tälläkin saralla kehittynyt, sillä jaksan tunnit paremmit kuin ennen, eivätkä lihaksetkaan ole enää koko loppuviikkoa jumissa. Hiki kylläkin edelleen virtaa jo alkulämmittelystä lähtien.


Lumisilla teillä, pikkupakkasessa tossuttelu tuo kivasti virtaa arkeen. Tällä viikolla saan kuitenkin nauttia kevyen viikon tuomista vähäisemmistä kilometreistä. Jospa lähtisin juoksun sijaan lasten kanssa luistelemaan. Viime sunnuntaina sitä jo kokeilin ja hyvin pystyssä pysyin.

Kommentit