Jannen Iltalenkki 2017


Eilen lähdimme koko perhe jo viidettä kertaa Iltalenkille Jannen kanssa. Komeat olivat jälleen puitteet Elimäen maalaismaisemissa. Pysäköimme auton pellolle ja haimme kilpailunumerot sekä ennakkoilmoittautujille luvatut Jannen Iltalenkki -fleecet. Paikalla oli jo paljon juoksututtuja.

Lasten sarjat juostiin tuntia ennen aikuisten starttia, joten ehdimme hyvin kannustaa pieniä juoksijanalkuja, jotka iloisina, hymyssä suin matkaan säntäsivät. Yksi musta pilvi näkyi illan aikana taivaalla, ja sade ropisi alas juuri nuorten kahden kilometrin matkan aikana. Maaliin saapui melkoisen uitettuja juoksijoita. Onneksi olimme pakanneet mukaan riittävästi vaihtovaatetta.



Puoli seitsemältä paisteli taas aurinko, kun matkaan lähetettiin kympin, vitosen ja polkujuoksun osallistujat. Itse olin viime vuoden tapaan valinnut reitikseni polun, jolle oli tarkoitus lähteä rennon reippaalla askeleella, turhia repimättä. Silti tuntui jopa hieman ahdistavalta asettua lähtöviivalle, sillä pelkäsin, että juoksu ei vieläkään kulje. Mutta metsäisillä poluilla olikin ihan mukava juoksennella. Reitti oli jonkin verran muuttunut vuodentakaisesta, joten en pysty täysin vertaamaan suoritusta aiempaan. Aika samoilla tahdeilla taisin kuitenkin maastossa edetä.

PuusuksiTeam
Alussa jouduin puikkelehtimaan muutamien kuralätäkköjen lävitse, mutta muutoin ei tarvinnut pinkkien kenkieni puolesta pelätä. :) Etenimme hyväkuntoisia polkuja ja hiekkateitä pitkin, mutta reittiin mahtui myös metsikköisempiä osuuksia, joissa sai tarkkaan varoa askeliaan, ettei muhkuraisella polulla nitkauttanut nilkkaansa. Ensimmäiset kaksi kilometriä tuntuivat tooodella pitkiltä. Kilometrit eivät meinanneet millään vaihtua. Juoksin koko matkan muutaman juoksijan letkassa, ja yhdessä vaiheessa juoksimme kaikki muuttuneen reitin vuoksi harhaan. Onneksi erhe havaittiin nopeasti. Loppua kohti matka taittui jo joutuisammin, ja viimeisellä kilometrillä hiekkatiellä sain tahdin vielä selkeästi nostettua maaston vauhdeista. Matkaa mittariin kertyi kuusi kilometriä ja loppuaika hitusen alle 29 minuuttia. Juoksusta jäi hyvä fiilis.

Miesten yleisen sarjan voittajakolmikko Henri Ansio, H-P Pukema, Anssi Laine


Illan päätteeksi sain nousta palkintopallilla korkeimmalle korokkeelle ja vastaanottaa upeat palkinnot Annemari Kiekaralta.

Kommentit