Viikon 49 treenit

Itsenäisyyspäivänä mittari näytti kymmentä miinusastetta ja tiet olivat jäiset. Nastalenkkarit olivat nappivalinta päivän kovavauhtiseen harjoitukseen. Ei tarvinnut varoa askelta, ja pito oli erittäin hyvä. Juoksin ensin kahden kilometrin vedon, jonka jälkeen palauttelin kolme minuuttia. Sen jälkeen vedot lyhenivät aina puolen kilometrin verran, ja vauhti kiihtyi jokaisessa.

Torstaina juoksin toooodella hitaan lenkin. Ripeimmät sauvakävelijät olisivat varmasti painaneet ohi. Silti vauhti ei itselle edes tuntunut hitaalta juosta. Hyvää tämä hidasvauhtinen lenkki kyllä teki. Nautiskelin helposta menosta ja matalista sykkeistä.


Lauantaina juoksin alkuverkan jälkeen kaksi viidentoista minuutin reipasvauhtista pätkää. Juoksu tuntui alkuun erittäin kevyeltä. Kuvittelin että reipasvauhtiset vedot tulevat kulkemaan helposti. Ei se ihan helppoa kyllä ollut, mutta ei nyt liian kovaakaan. Kelpo lenkki.

Sunnuntaiaamuna juoksin vielä viikon pitkän lenkin.

Lapsilla on nyt viimeinen kouluviikko ennen joululomaa. Todistukset jaetaan lauantaina, ja samana päivänä järjestetään Iitissä Talvijuoksu Cupin toinen osakilpailu, Joulumarkkinajuoksu. Täytyyhän se lähteä mukaan omaa kuntoa testaamaan, kun maalissa vielä tarjoillaan osallistujille joulupuuroa.

Ma: Lepo
Ti: 15 min. kevyt + 2 km + 1,5 km + 1 km + 0,5 km vedot + 15 min. kevyt
Ke: Tekniikkaa ja lihaskuntoa 90 min.
To: Kevyt 80 min.
Pe: Lepo
La: Kevyt 15 min. + 2x15 min. reipas + 15 min. kevyt
Su: Pitkis 1h 40 min.

Kommentit

  1. Hyvältä kuulostaa sun viikkosi :) Mä olen nyt syksyllä juossut välillä tosi hitaita lenkkejä ja vastapainona kovia vetoja, ja tuntuu tekevän hyvää. :) Nää on mulle aika uutta, koskaan en oo juossut niin hitaita lenkkejä kuin tänä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen itse nauttinut nyt todella paljon tästä tavoitteellisesta harjoittelustani. Tulee sopivassa suhteessa hitaita ja vauhdikkaampia lenkkejä. Pitävät mielenkiinnon hyvin yllä.

      Poista

Lähetä kommentti