Mäkitreeniä porukalla


Uusi Lahti -juoksu tarjoaa kesän aikana kaikille avoimia, ilmaisia juoksuharjoituksia. Lahden Stadionille kokoontuikin maanantai-iltana mukava määrä juoksijoita. Yhteisharjoituksen teemana olivat mäkivedot, joten Riku Marttisen johdolla lähdimme etsimään sopivaa mäkeä Salpausselän vaihtelevista maastoista.

Alkuverkan jälkeen teimme muutamia liikkuvuus- ja tekniikkaharjoituksia: polvennostojuoksua, pakarajuoksua, pikkuvuorohyppelyä, askelkyykkyjä... Tekniikkaharjoitukset ovat itseltäni jääneet viime aikoina pahasti taka-alalle. Jospa tämä taas lisäisi motivaatiota tehdä niitä yksinkin.


Pääharjoituksessa juoksimme kaksi viiden mäkivedon sarjaa. Ensimmäiset viisi vetoa piti juosta rennosti melko leppoisalla tahdilla. Vedon pituus oli 30 sekuntia ja siinä ajassa tuli ensimmäisessä sarjassa juosta suunnilleen sama matka joka vedolla. Vetojen välissä oli puolentoista minuutin palautus. Toiset viisi vetoa juostiin koko ajan vauhtia kiristiän siten, että jokaisella vedolla pääsee hieman edellistä pidemmälle.


Oma sarjani oli varsin onnistunut. Pystyin jokaisella vedolla kiristämään vauhtia ja viimeisellä vedolla pääsin selkeästi kaikista pisimmälle, lähes mäen päälle.

Olipa mahtavaa juosta porukassa. Mielelläni tekisin juuri tällaiset vedot ja tekniikkaharjoitukset ryhmässä. Peruslenkit taas menee paremmin yksin. Tänäänkin huomasi, että porukassa tulee helposti juostua alkuverryttelyssä liian kovaa omaan tasoon nähden. Siinä imussa kun kulkee mukamas reippaallakin vauhdilla niin leppoisasti.

Kommentit