Viimeinen pitkä lenkki ennen puolimaratonia

Viime sunnuntaina juoksin viimeisen pitkän lenkin ennen viikon päästä juostavaa puolikasta. Lenkki oli normaalia pitkistä rankempi, sillä kahdesta tunnista viimeiset 20 minuuttia pidin yllä tavoittelemaani kilpailuvauhtia. -Tai ainakin yritin. Oli nimittäin todella haasteellista lenkin lopulla lisätä kilometrivauhtia lähes kahdella minuutilla. Töitä sai tosissaan tehdä, että pystyi pitämään vauhtia alle vitosessa. Muutoin lenkki tuntui hyvältä. Kaksi tuntia tuli täyteen yllättävän nopeasti.


Toinen kovempi lenkki viime viikolla sattui keskiviikolle, joka oli varmasti viikon helteisin päivä, +25. Reitillä ei juurikaan varjopaikkoja edes ollut. Juoksin kahden tonnin vetoja kolmen minuutin palautuksilla. Heti ensi vedosta lähtien puuskutin jo melkoisesti, eivätkä sykkeet laskeneet vetojen välissä ollenkaan. Viimeisessä vedossa sai jo taistella, että vauhti pysyi toivotussa 4.50:ssä. Jos tämän harjoituksen perusteella pitäisi ennustaa tulevan puolikkaan aikaa, ei ennätyksistä tarvitsisi haaveilla. En yleensä selittele tuloksiani sääolosuhteilla, mutta tällä kertaa toivon, että helteellä oli vaikutusta lopputulokseen.

Miten sattuikin, että myös tällä viikolla sain painella viikon kovimman treenin viikon kovimmissa hellelukemissa. Tänään juoksin viisi kilometriä jälleen puolikkaan kilpailuvauhdilla sekä perään yhden vielä kovemman kilometrin. Vauhdit sain pidettyä, mutta sykkeet huiteli todella korkealla.


Tästä alkaakin sitten henkinen valmistautuminen puolimaratonille, sillä kovimmat lenkit ja harjoitukset ovat nyt takana. Sääennusteita seuraan myös. Toivottavasti kilpailupäivälle sattuisi viileä sää.

Viikon 21 treenit

Ma: Kevyt 40 min.
Ti: Lepo
Ke: 2 km verkka + 3x2000 vedot + 2 km verkka
To: Lepo
Pe: Kevyt 30 min.
La: Pk 40 min. + 4x100 m vedot
Su: Pitkis 2h, josta viimeiset 20 min. alle vitosen vauhdilla

Kommentit

  1. Toivotaan, että viikonlopun kilpailussa on vähän viileampi ja kostea sää. Kilpailutilanne on niin erilainen, lappu rinnassa tulee yleensä tehtyä pieniä ihmeitä..!! Hyvin se kilpailu menee, luota vain itseesi.=) Toivotaan onnistunutta juoksua ja uutta ennätystä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsemppauksesta! Tällä hetkellä sää ainakin näyttää varsin lupaavalta. Ei oikeastaan parempaa voisi toivoa. Luottavaisena olen kyllä lähdössä matkaan.

      Poista

Lähetä kommentti