Vauhdikkaasti Pentin hölkässä

Päätin lähteä perjantai-illan kunniaksi testaamaan kuntoani Pentin hölkkään. Tapahtumasta ei löytynyt etukäteen netistä juurikaan tietoa, vanhoja tuloslistoja sentään. Melko vähän niissä oli nimiä, joten mietin etukäteen, kuinka yksin sitä saa matkaa taittaa. Tapahtuman läheinen sijainti ja sopivan lyhyt juoksumatka houkuttelivat kuitenkin kokeilemaan.


Sää oli loistava: +16 astetta ja auringonpaistetta. Mukavasti tuntui lähtöviivalle kerääntyvän väkeä. Lapset ja aikuiset lähtivät samasta lähtökäskystä liikkeelle. Lapset juoksivat edestakaisena matkana noin kaksi kilometriä. Aikuiset lähtivät omalle reilun neljän kilometrin lenkilleen. Alkuun sai alkuruuhkassa hakea omaa paikkaansa, mutta sen jälkeen oli hyvin tilaa juosta omaa vauhtiaan.



Lähdin reippaasti liikkeelle, mutta yllätyin silti, että ensimmäinen kilometri taittui minulle kovaan aikaan 4.18. Sen jälkeen asfaltti muuttui hiekkatieksi ja vauhti hieman putosi. Jonnekin katosivat myös mystisesti kanssakilpailijat. Eli yksin sain taas matkaani taittaa. Kukaan ei puuskuttanut niskaan, enkä itse päässyt edellä juoksevan peesiin. Nautin kuitenkin juoksusta tasaisella reitillä.

Kaksi seuraavaa kilometriä hiekkatiellä juoksin tasaisesti 4.36-vauhdeilla. Viimeisen reilun kilometrin sai taas juosta asfaltilla ja pystyin kiristämään vauhdin 4.30:een. Oma mittarini näytti matkaksi 4,2 km ja loppuajaksi 19.07. Keskivauhti siis 4.29 min./km. Sillä irtosi tässä pienessä tapahtumassa N35-sarjan voitto.

Juoksusta jäi todella hyvä fiilis. Juoksu tuntui oikeastaan koko matkan hyvältä ja kohtalaisen helpolta. Olisipa kiva tietää, miten pitkään tuota vauhtia olisi pystynyt pitämään yllä. 

Kommentit