perjantai 28. huhtikuuta 2017

Suijankoskenjuoksu 2017


Suijankoskenjuoksu järjestettiin eilen Sippolan maalaismaisemissa. Aikuisten 6,2 kilometrin reitillä juostiin sekä asfaltilla että hiekkateillä. Lämpömittari näytti kuutta plusastetta, ja tuuli puhalsi ainakin lähtöä odotellessa melko kylmästikin. Automatkalla vatsanpohjassa vähän kutitteli - taisin hieman jännittää ensimmäistä starttia flunssan jälkeen. Miltä juoksu mahtaa tuntua? Saako siitä nautiskella vai onko askel kovinkin raskas? Onneksi kilpailupaikalle saavuttuamme turha jännitys kaikkosi ja hyvillä mielin valmistauduin lähtöön.

Suijankoskenjuoksun nopein Sami Maamela haastattelussa
Aikuiset ja lapset lähtivät yhtä aikaa liikkeelle, joten alkusuoralla sai edetä varovasti puikkelehtivien juoksijoiden keskellä. Onneksi ruuhka pian tasoittui ja pääsin juoksemaan omaa vauhtiani. Ensimmäisen kilometrin aikana juoksu tuntui jotenkin oudolta. En osannut yhtään sanoa, millaista vauhtia mahdoin edetä. Kärki meni jo kaukana edellä, ja tutun kilpakumppanin kanssa päädyimme juoksemaan peräkanaa.

Ensimmäinen kilometri meni aikaan 4.20, ja sitä seuraavat 4.26, 4.18 ja 4.19. Nyt juoksussa oli jo hyvä tuntuma, vaikka puuskutinkin jo melkoisesti. Kilometrit vaihtuivat nopeaan tahtiin, ja eihän tuo kuusi kilometriä onneksi pitkä matka ollutkaan. Neljän kilometrin paikkeilla käännyimme hiekkatieltä asfaltille, mistä sain kivasti lisätsemppiä. Kilpakumppani jäi muutaman metrin jälkeen. Lopussa sai vielä lasketella loivaa alamäkeä. Kaksi viimeistä kilometriä kulkivat aikaan 4.24 ja 4.15. Maalissa olin naisten sarjan kolmonen.


Loppuaikani oli 26:24. Oma mittarini näyttää keskivauhdiksi 4.21 min./km. Tuntuu aika uskomattomalta, että pystyn näin kovaa juoksemaan. Kilpailun voittajalle Johanna Mertaselle (23:06) hävisin toki reilusti, mutta en vertaakaan itseäni muihin. Tämä taso tuntuu itsestä kovalta.

Nautin juoksusta ja kilpailufiiliksestä. Olipa kiva olla taas mukana lähtöviivalla.

sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Juoksuelämää flunssan jälkeen

Teutjärven ympärijuoksu 2017

Täällä yritetään taas löytää hyvää juoksuvirettä pääsiäisen sairastelun jälkeen. Viikon olin kokonaan juoksematta, ja tämän viikon keskiviikkona ja torstaina kävin tekemässä kevyet hölkkäilyt. Juoksu kulki yllättävän hyvin flunssan jäljiltä, vaikka sykkeet toki olivat vielä hieman koholla. Hyvää juoksuvirettä vielä odottelen, enkä yhtään osaa sanoa, miten vauhdikkaampi juoksu kulkisi. Se nähdään ensi viikolla, kun vuorossa on Suijankoskenjuoksu.

Tänään kävin ihastelemassa lennokkaita askeleita Teutjärven ympärijuoksussa Loviisassa. Ilma oli alkuun mukavan aurinkoinen, mutta järvenkiertäjät saivat niskaansa myös lumirakeita.



Illalla kävin tekemässä viikon pitkän lenkin, joka tänään oli 75 minuuttia. Ensi viikolla aloitetaan taas vähän kovempi treenaus. Eihän tässä ole enää kuin seitsemän viikkoa HHM:lle.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Kannustamassa Munahölkässä




Munahölkkä juostaan perinteisesti toisena pääsiäispäivänä Haminassa. Kisakeskuksena toimii Metsäkylän Seuratalo. Koleasta pääsiäissäästä huolimatta paikalle oli saapunut yli 170 hölkkäilijää.

Minä jouduin tänä vuonna flunssan vuoksi tyytymään huoltajan ja kannustajan rooliin. Etukäteen ajattelin, että mukava vain nautiskella tunnelmasta reitin varrella ja kannustaa muita. Ei tarvitse itse taistella tiukkoja kilometrejä vastaan. Pieni harmitus iski kuitenkin jo heti kisapaikalle saavuttuamme, kun vastaan hölkkäili tuttuja kilpakumppaneita. Mies ja lapset lähtivät myös alkuverkalle. Minä seisoin tien laidassa odottamassa. Olisi valtavasti tehnyt mieli päästä mukaan.

Munahölkkä on onneksi erittäin katsojaystävällinen, sillä se juostaan 3,3 kilometrin mittaisina kierroksina. Lapset kiersivät reitin kerran, aikuiset kahdesti tai kolmesti. Juoksijoita pystyi siis kannustamaan useaan kertaan, ja kärkitaistelua oli helppo seurata. Kovaa kärki tälläkin kertaa paineli. Onneksi matkaan oli rohkaistunut mukavasti myös kauemmin reitistä nautiskelevia. Viimeiset palkittiin perinteisesti kennollisella munia.




Ihan mukava oli siis kisailijoita kannustaa. Katsojana kymmenen kilometrin matkaan käytetty aikakin tuntui menevän todella nopeasti. Toivottavasti kunto tästä kuitenkin pian palautuu, jotta pääsen itsekin lähtöviivalle. On se kisanjälkeinen fiilis kuitenkin erilainen, kun on itsekin päässyt juoksemaan.

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kummallisia juoksu-unia


Olen saanut kevätflunssan. Kuumetta ei ole, mutta nenä sitäkin tukkoisempi. Pääsiäinen kuluu siis nessupaketti kainalossa. Juoksemaankaan en ole päässyt - paitsi unissani.

Viime yönä osallistuin Helsinki Half Marathonille. Juuri ennen starttia huomasin sormessani valtavan tikun, joka piti kiireellä kaivaa pois. Tikku onneksi irtosi melko helposti, ja ehdin sopivasti lähtöviivalle ihmisjoukon puoliväliin. Starttilaukauksen pamahdettua ihmettelin, kun vierelläni seisoneet ihmiset eivät lähteneet liikkeelle. Pian tajusin, että naisten lähtö oli kymmenen minuuttia ennen miehiä, joten muut naiset olivat ryhmittäytyneet aivan joukon etuosaan. Harmittelin, että jäin heti alkuun kauas muista. Lisäksi toinen kenkäni lähti alkukiihdytyksessä jalastani, ja sitä takaisinlaittaessa tuhrautui lisää aikaa. Huomasin myös, että jaloissani olivat vanhat, huonosti istuvat lenkkarit, jotka hölskyivät jaloissa.

Juoksu oli alusta lähtien todella raskasta. Ylämäkiä en meinannut millään jaksaa kivuta ylös. Pystyasennossa oli vaikea pysyä. Piti siirtyä karhunkävelyasentoon, jotta sai käsistä lisää voimia. Alamäen jälkeisessä kurvissa ajauduin ojanpohjalle ja sieltä ylös kampeaminen oli toivottoman vaivalloista.

Eikä ratamestarikaan ollut päästänyt meitä helpolla: vastaan tuli lähes pystysuora nousu. Asfaltissa oli onneksi halkeamia, joista sai käsillä kiinni. Etenimme seinäkiipeilijöiden tavoin. Jossain vaiheessa roikuin edellä menevän jalassa kiinni, ja hän yritti vetää minua mukanaan. Ylämäen jälkeen tuli tietysti kovin kuuma. Riisuin ylimääräisiä vaatteita. Kädessäni oli onneksi muovipussi, johon vaatteet mahtuivat. Kovin hankalaa tosin oli sen jälkeen juosta täyden muovipussin kanssa. Reittikarttakin minulla oli jostain syystä käsissäni...

Harmikseni en saanut tietää, pääsinkö koskaan maaliin, saati mikä olisi ollut tulokseni.

Tämä oli minulle hyvin tyypillinen juoksu-uni. Koskaan en ole nähnyt sellaista unta, jossa juoksu olisi tuntunut helpolta. Millaisia juoksuun liittyviä unia sinä näet?

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Juoksu-urani huipulla


Juoksuharrastusta aloitellessani ajattelin, että olen juoksu-urani huipulla, jos joskus alitan kympillä 45 minuuttia. Vauhdin Kevätjuoksussa tuo maaginen raja vihdoin alittui. Joten tässä sitä nyt ollaan - juoksu-urani huipulla.

Tärkeintä tässä hetkessä on kuitenkin se, että juoksemisesta on tullut säännöllistä ja että tekemisestä todella nauttii. Ennätyksiä voi tavoitella siinä ohessa. Tällä hetkellä olen valmis tekemään töitä vieläkin kovempien aikojen saavuttamiseksi. Ehkä tuosta  kympin ajasta joitakin sekunteja vielä pystyy pois napsimaan. Kenties ikäkään ei vielä ole sille esteenä.

Maija oli blogissaan asiaa juuri pohtinut. Hän oli Hesarin juoksublogista bongannut kirjoituksen, jossa viitattiin tukimukseen iän vaikutuksesta juoksukunnon kehittymiseen. Tutkimuksen mukaan omaa ennätystään voi parantaa, ja itsensä ylittää, vielä keski-ikäisenäkin. Vaikka huippujuoksijoiden ajat alkavat heikentyä usein viimeistään 35-vuotiaana, voivat harrastelijat parantaa tuloksiaan vielä 50-vuotiainakin. Elimistö kun ei ole rasittunut nuoruusvuosien kovasta treenistä. Vanhemmalla iällä treenatessa on erityisen tärkeää huolehtia riittävästä palautumisesta. Uusia tavoitteita tulee kurkotella maltilla, ja viipyillä välillä harjoituksissa myös epämukavuusalueellaan.


Toivon, että pystyn juoksemaan vielä pitkään. Että kroppa sen iskutuksen kestää. Sitten kun ennätysten tavoittelu ei tunnu enää mielekkäältä, otan juoksun rinnalle varmasti enemmän muita lajeja. Etenkin hiihtoa ja suunnistusta.

Kevään ensimmäiset leskenlehdet ilahduttavat jo juoksureittini varrella. Niistä piristyneenä kohti uusia juoksuhaasteita.
© Jannan askeleet -juoksublogi
Maira Gall